Mitä kuuluu Vehmaan hirsikoululle ja sen asukkaille nyt?

Vehmaan uuden yhtenäiskoulun ovet aukesivat oppilaille ja opettajille elokuussa 2019. Nyt kun koulua on käyty puolitoista vuotta, on hyvä hetki kysellä kuulumisia. Miten te olette viihtyneet uudessa hirsikoulussa, rehtori-koulutoimenjohtaja Hannele Lehtimäki?  – Olemme viihtyneet todella hyvin. Kiitosta tulee sekä opettajilta että oppilailta. Ohikulkijatkin huikkaavat, että onpa komea koulu!

Koulussa opiskelee 210 oppilasta ekaluokkalaisista yhdeksäsluokkalaisiin.

Hirsikoulu kiinnostaa ympäri Suomea

 – Hirsikoulumme on herättänyt kiinnostusta ympäri Suomen. Meillä on käynyt ryhmiä tutustumassa pitkänkin matkan päästä, mutta nyt nämä kyläilyt ovat koronan takia tauolla, toteaa Lehtimäki.

Myös Vehmaan kunnan tekninen johtaja Antti Heinonen vahvistaa, että mielenkiinto on suurta. – Monessa kunnassa puntaroidaan, pitäisikö korjata vanha vai rakentaa uusi koulu. Tämä oli valtava investointi Vehmaan kokoiselle kunnalle, mutta uskomme sen kannattavan. Se on myös yksi vetovoimatekijä, ja Vehmaa onkin yksi Vakka-Suomen harvoista muuttovoittokunnista. Viime syksynä aloitti kaksi ekaluokkaa, mikä on harvinaista, kehaisee Heinonen.

– Haluamme houkutella lapsiperheitä asumaan tänne. Hirsikoulu on yksi vetovoimatekijä, kertoo Vehmaan kunnan tekninen johtaja Antti Heinonen.

Vehmaa panostaa lapsiperheisiin

– Olemme me muutakin tehneet lapsiperheiden houkuttelemiseksi, jatkaa Heinonen. Hirsikoulun vieressä seisova liikuntahalli valmistui 2013, ja päiväkoti ja esikoulu siirrettiin kirkonkylän tyhjilleen jääneeseen kouluun. Se on vanha hirsirakennus, joka remontoitiin ja avattiin elokuussa 2020, Heinonen luettelee tyytyväisenä. 

– Nyt kun kaikki koulutoiminta keskittyy yhteen paikkaan, kunnalla on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa hyviä juttuja. Esimerkiksi koulun vieressä on nyt kaksi kaukaloa, jotka ovat kovassa käytössä.

– Kiikoisten kyläyhdistys lahjoitti meille laavun. Tämäkin hieno ele kertoo siitä, että hirsikoulusta on todellakin tullut kaikkien kuntalaisten koulu ja mielenkiinnon kohde. Laavu on jo paikoillaan koulun vieressä pienen kukkulan laella. Sen eteen tulee nuotiopaikka, ja kyllä siellä vielä tänä talvena on tarkoitus paistaa makkaraa, Antti Heinonen myhäilee.

Oppilaat viihtyvät

Mitä mieltä oppilaat ovat uudesta hirsikoulusta? – Voi, kyllä tykkäävät ja viihtyvät, ja sanovat sen ääneenkin! Yksi oppilaiden lempipaikoista on yläkoululaisten aulatila, ja leveässä ja valoisassa portaikossa oleillaan ja loikoillaan mieluusti. Opettajatkin ovat ottaneet tavaksi hyödyntää portaikkoa pienryhmätyöskentelyssä, Hannele Lehtimäki iloitsee.

Teknisen työn luokassa valmistuu löylykauhoja. Pauke on melkoinen, mutta se ei kuulu juuri lainkaan luokan ulkopuolelle. Äänieristys toimii. – On muuten harvinaista, että tämän kokoisessa koulussa on nykyisin teknisen työn luokka, rehtori kertoo ylpeänä.

Teknisen työn luokassa valmistuu löylykauhoja. Pauke ei juuri käytävään kuulu.

Ilmanlaatu on parantunut selvästi

Huomaako huoneilman laadussa eron? – Kyllä sen huomaa, ehdottomasti! Ilmanlaadussa on valtava ero vanhaan, ja vaikka olemme olleet täällä jo jonkin aikaa, asiaan kiinnittää vieläkin huomiota. Myös oppilaat ovat maininneet asiasta. Joidenkin mielestä täällä aluksi välillä veti. Se johtui rakennuksen käyttöönoton alkuun kuuluvasta tehostetusta ilmanvaihdosta. Me olemme ”villasukkien koulu” – enimmäkseen kyllä siksi, että jätämme kengät eteiseen, nauraa Lehtimäki.

– Poissaolojen määrä on vähentynyt selvästi. Ehdimme elää ”normaaliaikaa” hirsikoulussa vain runsaat puoli vuotta ennen kuin korona tuli. Nuhat, vatsataudit ja flunssat ovat nyt paljon harvinaisempia. Varmasti osittain huolellisen desittämisen ja turvavälien takia, mutta myös tilojen avaruus auttaa tässä. Hirsikoulu hengittää, ja siinä on enemmän ”ilmatilaa”.

Matikantunnilla harjoitellaan yhteenlaskua.

Haluatteko lähettää terveisiä Rakennustoimisto Laamon väelle?

Antti Heinonen kiittelee työmaamestari Jukka Majurisen työpanosta. – Jukka on jämpti kaveri, jolla oli työmaa hyppysissä. Työnjohdollinen ote oli huippuluokkaa. Yhteydenpito kunnan suuntaan oli loistavaa ja helpotti omaa työtäni. Lämpimät kiitokset Jukan lisäksi vastaavalle työnjohtajalle Mikko Mäntysaarelle ja työmaainsinööri Juhani Auraselle sekä kaikille muille rakennusprojektiin osallistuneille!

Hannele Lehtimäki tiivistää vehmaalaisten tunnot yhteen sydämelliseen lauseeseen: – Hyvän koulun rakensitte.

Faktoja:

  • Vehmaan yhtenäiskoulua käy 210 oppilasta, joista 67 on yläkoululaisia.
  • Henkilökunta: 16 opettajaa, 5-6 ohjaajaa, 2 siistijää ja keittäjä.
  • Hirsikoulun ovet aukesivat oppilaille elokuussa 2019
  • Parakkikoulua käytiin helmikuusta 2016 elokuuhun 2019
  • Vanha 1960-luvulla rakennettu Vinkkilän koulu 7.-9. luokille hävitettiin 2016
  • Vehmaan väkiluku: 2 320 asukasta (heinäkuu 2020)
Heti parkkipaikalla tulee selväksi, että nyt ollaan komeassa maalaispitäjässä.