”Maalaismaisemaa, merenrantaa ja mielenrauhaa.”
Kaarinan Rauhalinnaan kohoaa kaksi rivitaloa ja kaksi paritaloa, yhteensä 12 asuntoa. Castellumin rakentamisesta vastaa Arjasmaa Yhtiöihin kuuluva Rakennustoimisto Laamo Oy. Projekti alkoi kesäkuussa 2021 ja valmistuu toukokuun 2022 loppuun mennessä. Hirttä ja hirsipaneelia on kohteessa yhteensä n. 250m3. Kohteen lämmitysjärjestelmänä toimii maalämpö.
Rauhalinnassa asuminen tarjoaa maalaismaisemaa, merenrantaa ja mielenrauhaa. Talon nurkalta avautuvat monipuoliset ulkoilumaastot. Mäen takana sijaitsevaan Kuusistonsalmeen voi pulahtaa uimaan – Hovirinnan ja Voivalan viihtyisillä uimarannoilla tai lähimmältä uimalaiturilta 300 metrin päästä.
Haastattelussa vastaava mestari Mikko Lahti
Projekti on saatu hyvin käyntiin ja vastaava mestari Mikko Lahti on tyytyväinen aikatauluun – ”Kohde etenee pääosin yleisaikataulun mukaisesti. Haasteita on ollut useiden materiaalien saatavuudessa, ja ennakoinnin tärkeys on korostunut tästä johtuen. Toimitusajat ovat normaalia pidempiä. Perustukset tehtiin muotilla/elementillä, josta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta, mutta se osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Hirsirungot ovat hyvä valinta myös työmaan näkökulmasta, kun pystytystyö on nopeaa. Käsittääkseni hirsirakentaminen on kovassa suosiossa ainakin omakotitaloissa, hyvän sisäilman ajatuksesta varmasti johtuen. Ja onhan hirsi tietysti hyvännäköinen, toki se on mielipideasia.” – pohtii Mikko.
Hirsirakentaminen ja sen ekologisuus
Viime vuosikymmenellä kehitelty painumaton hirsirakenne on mullistanut perinteisen hirsirakentamisen. Puun ominaisuuksiin kuuluu, että sen kosteusmuodonmuutos syiden pituussuunnassa on vain n. 1/10 verrattuna muodonmuutokseen syihin nähden poikkisuunnassa. Painumaton hirsi on liimattu puulamelleista siten, että hirren poikkileikkauksen keskellä olevan lamellin syyt ovat hirressä pystysuunnassa, joka tekee hirsiseinästä käytännössä yhtä painumattoman, kuin normaalin puutolpituksella rakennetun seinän.
Aikaisemmin hirsirakennuksiin liittyi aina suuret painumat mahdollistaneet leveät vuorilaudat ikkunoiden ja ovien ympärillä, näkyvillä salvoksilla toteutetut ristinurkat sekä perinteinen ”kesämökkimäinen” ulkonäkö. Nyt painumaton hirsi ja pitkälle kehitetty hirsien liitostekniikka mahdollistavat hirsirakennuksille modernin ulkonäön ja korkean teknisen laadun. Suuretkin ikkunat ja ovet voidaan liittää hirsiseinään jopa kokonaan ilman liitoslistoja ja rakennuksen nurkat ovat teräväkulmaisia ”citynurkkia” ja varsinainen nurkan rakenteen sitovat ja tiivistävät hirsien pitkittäiset lohenpyrstöliitokset ovat piilossa hirren sisällä. Tämä antaa mahdollisuudet linjakkaalle ja moniin ympäristöihin sopivalle arkkitehtuurille.
Castellumissa on hyvä elää ja hengittää, sillä luonto on lähellä ja kotia suojaa tuttu ja turvallinen, ikiaikainen ja kestävä hirsi. Kohteeseen haetaan Joutsenmerkkiä, joka on Pohjoismainen ympäristömerkki. Joutsenmerkki kertoo pienestä ympäristökuormituksesta sekä turvallisuudesta ja laadukkuudesta. Mikko toteaa, että ”Ekologisen hirren käytön lisäksi Joutsenmerkin kautta tulee vaatimuksia esimerkiksi käytetyistä materiaaleista sekä jätteiden kierrätysasteesta.” Projekti on siis kokonaisuudessaan ympäristöystävällinen hanke.
Kuinka paljon sitä hirsimateriaalia sitten on?
Hirttä ja hirsipaneelia on kohteessa yhteensä n.250m3.
Minkälainen projekti on ollut verrattuna aikaisempiin?
Mikolla on aikaisempaa kokemusta vastaavan mestarin työstä, mutta Castellum on hänen ensimmäinen asuntokohteensa. “Rivitalokohde on mukava ja selkeä työmaa. Lisäksi tämä rivitalolle epätyypillinen runkorakenne eli hirsi tekee tästä erittäin mielenkiintoisen” – sanoo Mikko.